Avainsana-arkisto: raha

Uudestaan

Kauniita olivat lupaukset. Suunnitelmat valuivat tyhjiin, en siis ole kirjoittanut vuoteen.

Nyt olen palannut juurilleni: ei ole töitä, teen gradua, olen köyhä. Toki teen satunnaisia opettajan sijaisuuksia, mutta niistä saadut palkat menevät vuokraan ja säästöön ensi kesää varten. Viime kesä oli autuas: kolme kuukautta lomaa. Näin pääsin hyvin kiinni opettajan kesäarkeen ja aionkin pitää siitä kiinni. Lujasti.

Niin. Köyhä jälleen. Viime vuosi oli ihana. Töitä oli, mukava työpaikka, rahaa vaikka kuinka. Nyt yritän venyttää 15 euroa riittämään viikoksi. Ihan ei aina onnistu, varsinkin jos haluan askin tupakkia ja pullon punaviiniä. Sellaiset hyveet onneksi eivät ole viikottaisia, joten aivan kauhean sekaisin ne eivät minun budjettiani pistä.

Tämä köyhyys innoitti minua taas kirjoittamaan. Samanlaista elämää minä rahankin kanssa elän, mutta kun ei ole rahaa, niin sitä tulee ajateltua koko ajan. Ja kun ajatukset pyörivät muutamien eurojen ympärillä, tajuaa että on tehtävä jotain sijaistoimintaa. On huomattavasti järkevämpää vaikkapa neuloa ja valokuvata (ja tehdä sitä gradua) kuin miettiä että miksi ihmeessä ostin sen jäätelöpaketin, kun ilmankin olisi pärjännyt ja että miksi sipulin hinta on noussut kahden vuoden aikana ainakin viidellä sentillä/sipuli.

Kirjat onneksi pitävät turhat ja tyhmät ajatukset poissa. Vanhat tyttökirjat ovat yhä se ykköskirjaharrastukseni. Rakkauteni historiaan on vain syventynyt. Erityisen innostunut olen Suomen historiasta suunnilleen vuosina 1850-1950. Myös ensimmäisen maailmansodan jälkeinen aika on alkanut kiehtoa, kiitos Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogian. (Ja nyt en puhu elokuvista, vaan kirjoista) En olisi vielä yläasteella uskonut, että Lapuan liike voi olla niin perin jännittävä.

Blogini nimi voisi olle myös Iloisesti Ilman. Tulen käsittelemään jatkossakin köyhyyden iloja: kuinka voi pärjätä vaikkapa satasella kuussa? Voinko onnistua siinä? Mitä ilmaisia iloja köyhä voi keksiä?

 

Kesän valokuvaussatoa erään autiotalon pihalta

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): kesä, kirjat, raha, valokuvaus, yleistä pohdintaa

Pitkästä aikaa

Opettajanpestini venyi sitten varsin pitkäksi. Aluksi oli puhetta vain yhdestä jaksosta, mutta minua pyydettiin jatkamaan toisenkin jakson verran. Ja kolmannen. Neljännestä saan tietää tänään hieman myöhemmin.

Opinnoista ei tietenkään ole tullut juurikaan mitään. Toisaalta olen saanut niin paljon rahaa säästöön, että voin elää kesän vapaana kuin taivaan lintunen. Syksyllekin vielä riittänee, joten voin silloin aloittaa graduseminaarin ilman, että samalla täytyy tehdä töitä.

Tämä talvi on ollut raskas mutta hyvä. Erityisopettajan työ ei todellakaan ole herkkua, ei varsinkaan kun joutuu opettamaan myös matematiikkaa, fysiikkaa ja kemiaa. Olen kuitenkin saanut aivan uusia tietoja ja taitoja ja hyvässä lykyssä ”jalan oven väliin”. Voi olla, että saan täältä myöhemmin oikean opettajanviran. Työtoverit ovat mainioita, ja on ollut mukava osallistua koulun vuotuisjuhliin. Joulujuhlakin vaikuttaa niin kovin erilaiselta opettajan näkökulmasta, eikä joulukirkkokaan ole niin tylsä, kun saa koko ajan tarkkailla teinejä ja käskeä niitä olemaan hyshys.

Muutakin mukavaa on tapahtunut: me saatiin kissa! Petunia! Se on jo vähän vanhempi, kuuden vuoden ikäinen, mutta todella innokas leikkimään ja muutenkin oikein hauska elukka. Petunia on kaikkein ihanin silloin, kun se tulee vatsan päälle nukkumaan. Siinä on sitten mukava loikoilla sohvalla kahdestaan ja lukea hyvää kirjaa. (Mistä tulikin mieleen, että kirjahyllyn asukasmäärä on kasvanut 1215 opukseen)

Pitkän hiljaiselon jälkeen tuntuu taas siltä, että pää on täynnä mukavia juttuja ja aiheita.  Aion tarttua itseäni niskasta kiinni ja kirjoitella tänne jatkossa samaan tahtiin kuin alussakin. Syksyltä ja talvelta riittää mukavia tarinoita kerrottavaksi ja kuvia näytettäväksi.

Jätä kommentti

Kategoria(t): kirjat, raha, yleistä pohdintaa

Rikkaudesta

Nopeastipa tilanteet muuttuvat. Vielä torstaina olin köyhistä köyhin, odottaen koulujen alkua ja mahdollisia sijaisuuksia. Tarvittiin vain erään tuttavan statusmerkintä facebookissa, nopea yhteydenotto, puhelu, vararehtorin tapaaminen ja hups! seuraavana päivänä varmistui seitsemän viikon pituinen sijaisuus eräässä helsinkiläisessä koulussa. On ihana aloittaa syksy jollain varmalla ja pysyvällä asialla: ei epämääräisiä hajanaisia tenttiinlukuja, sijaisuuksia silloin tällöin, vaan tietty tehtävä, aikataulutetut päivät ja paljon mukavaa tekemistä. Ja tämähän tietysti kuulostaa aivan erilaiselta kuin jokin aika sitten kirjoittamani juttu Köyhyydestä…

Palkka on hyvä, itseasiassa epäpätevän opettajan palkka. Sen voi jokainen googlata, jos välttämättä haluaa tietää. Summa on niin suuri, etten ole koskaan tienannut niin hyvin. Perjantaina, kun palasin koululta, kiertelin vaate- ja sisustusliikkeissä ihmetellen ihania tavaroita joita voisin ostaa. Indiskassa oli vaikka mitä mukavaa, samoin Bijou Brigittessä ja Suomalaisessa Kirjakaupassa. Akateemiseen en ole vielä uskaltautunut… No, toki olen kuumeisesti pohtinut myös uutta tehtävääni. Pitää miettiä ja suunnitella, onneksi ensi viikko on vielä aika löysä ja maanantaikin vietetään vain opettajien kesken, suunnitellen ja syöden hyvin. Vaan olen myös miettinyt pääni puhki, mitä kaikkea voin ostaa, kun saan ensimmäisen palkkani. Kaikenlaista tulee mieleen, se ja se olisi ihanaa, tuohonkin olisi rahaa… Ilokseni ja tyydytyksekseni olen keksinyt ainoastaan yhden asian, jonka haluan. Olen suunnitellut sen hankkimista koko kesän, mutta 25 euroa kirjasta on ollut aivan liikaa budjetilleni. Kirja on ihana Sisko Ylimartimon kirjoittama Anna ja muut ystävämme. 

Anna ja muut ystävämmeYlimartimo kertoo kirjassaan Montgomeryn tyttökirjojen hahmoista, myös niistä vähemmän tunnetuista. Kirjassa käsitellään myös Prinssi Edwardin saarta ja sen luontoa, kulttuuria, ajankuvaa. Onneksi olen lukenut tänä kesänä Montgomeryn kirjoja englanniksi, juuri niitä, joita ei ole vielä suomennettu (vaikka ovathan Jane of Lantern Hill ja The Story Girl ilmestyneet suomeksikin, mutta niitä on vaikea löytää ja ne ovat kalliita). Marigoldin lumotun maailman sain äidiltä kesällä syntymäpäivälahjaksi, joten sen olen lukenut suomeksi. Jaksoin myös keskittyä englanninkieliseen tarinaan Patista, vaikka kesken kirjaa huomasin, että Ylimartimo on suomentanut myös sen, ja että kyseinen kirja ilmestyy nyt syksyllä. Olen myös suunnitellut Montgomeryn päiväkirjojen ja elämäkerran hankkimista, mutta niitä on vaikea löytää edes Amazonista kohtuuhintaisina.

Olen iloinen, että sain hyvän työn ja hyvää palkkaa siitä. Olen myös iloinen siitä, että ainoa asia, jonka todella haluan niillä rahoilla ostaa, on kirja. Sijaisuus ei kestä kovin kauaa, ja sitten on taas aikaa opiskella hiljalleen, vaellella ympäriinsä ja tutkia sisäpihoja. Voin myös kiertää kirpputoreilla ja kenties ostaakin jotain hauskaa, sellaista mikä ei ole ehdottoman tarpeellista. On ihana suunnitella kaikkea mitä voi hankkia, mutta ihanampi on kuitenkin huomata, ettei tarvitse ostaa mitään, ellei todella halua ja tarvitse.

1 kommentti

Kategoria(t): kirjat, raha, yleistä pohdintaa

Köyhyydestä

Tämän kesän teema on ehdottomasti ollut köyhyys. Olen kesätyötön, osittain vapaasta tahdosta. Olen juuri ja juuri saanut riivittyä rahat osuuteeni vuokrasta tekemällä kotimetsässä ja mummolassa metsänistutusta ja pinoamalla halkoja. Suurin osa kesästä on kuitenkin ollut vapaata. Käyttörahat olen saanut myymällä vanhoja tavaroitani ja vaatteitani.

Tulen vähällä toimeen. Arvioisin, että normaalisti talvisin ansaitsen sen verran, että vuokranmaksun jälkeen tilille jää 100-400 euroa kuussa. Vähän, ajattelevat monet. No, satanen, se on aika vähän.  200 euroa on jo ihan eri juttu. Sillä pärjään mainiosti. Syön hyvin (voin ostaa luomuakin ja satunnaisesti muuta kalliimpaa), pukeudun juuri kuten tahdon, asun Helsingin kantakaupungissa, voin käydä kahvilla ja oluella ystävien kanssa ja pystyn maksamaan puhelinlaskunkin. Näiden perustarpeiden (kyllä, keskustassa asuminen on minulle perustarve) lisäksi matkustan pari kertaa vuodessa, viimeksi kävimme Pariisissa ja Istanbulissa. 

On hämmentävää, että ihmiset pitävät esimerkiksi 1500 euron kuukausituloja vähäisinä. Omasta näkökulmastani se on huima summa, joka tekee kaikki toiveeni mahdollisiksi. Toki tämä summa on pieni silloin, jos on perhe, lapsia, auto, lemmikkejä, laina. Kyse on kuitenkin pitkälti valinnoista. Monet ikäiseni ja nuoremmat opiskelevat täyspäiväisesti, tekevät samalla töitä ja ilmeisesti tienaavatkin kohtuullisesti. Vapaa-aikana shoppaillaan ja istutaan ravintoloissa. Kaapit pursuavat tavaraa, päivät täytyy aikatauluttaa. Minä en oikein näe siinä mitään miellyttävää. Tunnen oloni rikkaammaksi kun minulla on vapaa-aikaa, aikaa jonka voin vaikka heittää hukkaan, jos siltä tuntuu. Tämän vuoksi en myöskään harrasta mitään, joka olisi aikataulutettu johonkin tiettyyn päivään ja aikaan. Toki olen kokenut myös hyvin kiireisiä aikoja, ei niitä opiskelija voi välttää. Välillä se onkin ihan mukavaa.

Kuinka sitten saan supistettua rahanmenon minimiin? Ehkä paras keksintöni on se, että jos ostan vaikkapa uuden kahvikupin (kirpparilta tietysti), vien toisen omasta kaapista pois, useimmiten sen, josta pidän vähiten. Astioiden määrä on siis vakio. Tämä takaa sen, että ostan ainoastaan tavaroita, jotka ovat mukavampia kuin ne, mitä minulla jo on. Tällä tavoin esimerkiksi juuri astiastot pysyvät tuoreina ja jännittävinä. Näin ei myöskään tule oloa, että minulla on ollut nuo samat asiat jo vaikka kuinka kauan ja ehkä pitäisi ostaa jotain uutta… Näin ei tule tehtyä epäonnistuneita heräteostoksia. Astioiden määrä meillä pidetään sellaisena, että kun kaikki on tiskikoneessa, on astiakaappi lähes tyhjä. Samoin toimin myös vaatekaapin suhteen, käyn sitä säännöllisesti läpi ja poistan vaatteet, joita en ole käyttänyt yli vuoteen. Osan vaatteista teen itse. Säästän ainoastaan sen, mikä on minulle todella tärkeää. En käy juurikaan elokuvissa (paitsi Orionissa). Ostan mieluummin kallista kuin halpaa. Tulen onnellisemmaksi euron kirjasta kuin kympin hameesta. En hanki uutuustuotteita. En osta turhia elintarvikkeita ja päivittäistavaroita, kuten limsaa, sipsejä, erikoistehojogurtteja ja talouspaperia. Leivon paljon. En omista kuin yhden hoitoainepullon kerrallaan. En osta alennusmyynneistä, ellen tarvitse juuri sitä tuotetta juuri sillä hetkellä. Olen käyttänyt samaa kännykkää kuusi vuotta (ja kerran jopa tiputtanut sen järveen).

Kirjahylly taitaa olla kotimme ainoa paikka, joka on pyhä ja koskematon köyhimpinäkin aikoina. Kirjoja meillä on jo tuhat, ja jokainen niistä tärkeä.

tilanjakaja

Tilanjakaja

Jätä kommentti

Kategoria(t): raha, yleistä pohdintaa