Aihearkisto: valokuvaus

Uudestaan

Kauniita olivat lupaukset. Suunnitelmat valuivat tyhjiin, en siis ole kirjoittanut vuoteen.

Nyt olen palannut juurilleni: ei ole töitä, teen gradua, olen köyhä. Toki teen satunnaisia opettajan sijaisuuksia, mutta niistä saadut palkat menevät vuokraan ja säästöön ensi kesää varten. Viime kesä oli autuas: kolme kuukautta lomaa. Näin pääsin hyvin kiinni opettajan kesäarkeen ja aionkin pitää siitä kiinni. Lujasti.

Niin. Köyhä jälleen. Viime vuosi oli ihana. Töitä oli, mukava työpaikka, rahaa vaikka kuinka. Nyt yritän venyttää 15 euroa riittämään viikoksi. Ihan ei aina onnistu, varsinkin jos haluan askin tupakkia ja pullon punaviiniä. Sellaiset hyveet onneksi eivät ole viikottaisia, joten aivan kauhean sekaisin ne eivät minun budjettiani pistä.

Tämä köyhyys innoitti minua taas kirjoittamaan. Samanlaista elämää minä rahankin kanssa elän, mutta kun ei ole rahaa, niin sitä tulee ajateltua koko ajan. Ja kun ajatukset pyörivät muutamien eurojen ympärillä, tajuaa että on tehtävä jotain sijaistoimintaa. On huomattavasti järkevämpää vaikkapa neuloa ja valokuvata (ja tehdä sitä gradua) kuin miettiä että miksi ihmeessä ostin sen jäätelöpaketin, kun ilmankin olisi pärjännyt ja että miksi sipulin hinta on noussut kahden vuoden aikana ainakin viidellä sentillä/sipuli.

Kirjat onneksi pitävät turhat ja tyhmät ajatukset poissa. Vanhat tyttökirjat ovat yhä se ykköskirjaharrastukseni. Rakkauteni historiaan on vain syventynyt. Erityisen innostunut olen Suomen historiasta suunnilleen vuosina 1850-1950. Myös ensimmäisen maailmansodan jälkeinen aika on alkanut kiehtoa, kiitos Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogian. (Ja nyt en puhu elokuvista, vaan kirjoista) En olisi vielä yläasteella uskonut, että Lapuan liike voi olla niin perin jännittävä.

Blogini nimi voisi olle myös Iloisesti Ilman. Tulen käsittelemään jatkossakin köyhyyden iloja: kuinka voi pärjätä vaikkapa satasella kuussa? Voinko onnistua siinä? Mitä ilmaisia iloja köyhä voi keksiä?

 

Kesän valokuvaussatoa erään autiotalon pihalta

Jätä kommentti

Kategoria(t): kesä, kirjat, raha, valokuvaus, yleistä pohdintaa

Kesämuistoja

Olen pitkin päivää miettinyt kuluvaa kesää. Koulut aukaisevat ovensa pian, sen myötä itselläkin alkavat työt (ja opinnot). Tulin siihen tulokseen, että huolimatta köyhyydestä ja sen aiheuttamista rajoituksista tämä kesä on ollut erinomainen, paras moneen vuoteen. Olen istuttanut metsää, leikannut mummolan loppumatonta nurmikenttää, pinonnut halkoja, suorittanut pystykarsintaa, ihmetellyt ja ihaillut suomalaista metsämaisemaa, kuvannut kukkasia, kierrellyt kaupungissa ja maalla, tavannut sukulaisia ja ystäviä, lukenut kirjoja, silittänyt kissoja, rakentanut nuotiopaikan ja vetänyt soutuvenettä ylös koskea pitkin. Kaikki tämä ihanuus vain siksi, ettei minulla ole ollut töitä.

 

Suopursu kukkii

Suopursu kukkii

Ensimmäinen lumpeenkukka mökkirannassa moneen vuoteen

Ensimmäinen lumpeenkukka mökkirannassa moneen vuoteen

 

 

Kävimme myös kahviloissa: seuraavaksi kaksi kauneinta. Toinen niistä sijaitsee Seurasaaren kupeessa, en muista sen nimeä. Puutarha oli ihanasti villiintynyt (joko tarkoituksella tahi sitten johtuen omistajan laiskuudesta…) ja sisustus kuin unelma. Paikka houkutteli jäämään… Mutta! Hinnat olivat käsittämättömiä. Kupillinen kahvia maksoi neljä euroa. Kuopiolainen Kahvila Kaneli oli myöskin mitä ihastuttavin paikka, persoonallinen ja kodikas. Hinnat olivat kohtuulliset ja kuvassa olevalla sohvalla olisi voinut istua koko päivän. 

Kaunis kahvila Seurasaaren seudulla

Kaunis kahvila Seurasaaren seudulla

Ihana kahvila Kaneli Kuopiossa

Ihana kahvila Kaneli Kuopiossa

 

Heinäkuussa vierailimme Outokummussa veljen asioilla. Samalla piipahdettiin kaivosmuseossa, mikä oli kieltämättä erikoinen ja kiinnostava paikka. Hienoimpia olivat ehdottomasti vanhat koneet: vanha industriaalimaisema kiehtoo suuresti. Kiivettiin myös kaivostorniin: maisemat oli upeita.

 

Kauhistuttava konehirviö

Kauhistuttava konehirviö

 

Onneksi kesä jatkuu vielä hetken: lauantaina ovat vuorossa puutarhajuhlat Puu-Vallilassa. Luvassa on myös odotettuja vieraita, monia jännittäviä backgammon-pelejä, pyöräretkiä, valokuvausseikkailuja ja uuden hameen ompelua.

Jätä kommentti

Kategoria(t): kesä, valokuvaus

Eteenpäin!

Olen aina ollut erikoisesti viehättynyt teiden valokuvaamisesta. Jonnekin, ei minnekään, mutkan kautta, taaksepäin, sisään, ulos… Tässä muutamia mieleisimpiä kuvia, jotka kaikki kuvaavat eri tavoin tietä. 

Suonenjoella, matkalla mummolaan

Suonenjoella, matkalla mummolaan

Venetsia

Venetsia

Wales, Hay-on-Wye

Wales, Hay-on-Wye

Sähköä Helsingissä

Neuvostoromantiikkaa Helsingissä

Chur, Sveitsi

Chur, Sveitsi

Salaspilsin miehitysmuseo, Latvia

Salaspilsin miehitysmuseo, Latvia

 Erityisesti ulkomailta löytyy todella mielenkiintoisia kuvauspaikkoja (mikä johtunee siitä, että ulkomailla kaikki todellakin on mielenkiintoista ja uutta). Myös Helsingistä löytyy yllättäviä ja jännittäviä paikkoja vaikka kuinka, kunhan vain lähtee tuttujen alueiden ulkopuolelle. Valokuvausmielessä olen pitänyt eniten Italiasta ja Sveitsistä.

Olen kuvannut paljon myös rautateitä, ovia, rappusia, polkuja… Kaikki tiet vievät ihan varmasti johonkin, umpikujaan ainakin.

Jätä kommentti

Kategoria(t): valokuvaus