Aihearkisto: kesä

Uudestaan

Kauniita olivat lupaukset. Suunnitelmat valuivat tyhjiin, en siis ole kirjoittanut vuoteen.

Nyt olen palannut juurilleni: ei ole töitä, teen gradua, olen köyhä. Toki teen satunnaisia opettajan sijaisuuksia, mutta niistä saadut palkat menevät vuokraan ja säästöön ensi kesää varten. Viime kesä oli autuas: kolme kuukautta lomaa. Näin pääsin hyvin kiinni opettajan kesäarkeen ja aionkin pitää siitä kiinni. Lujasti.

Niin. Köyhä jälleen. Viime vuosi oli ihana. Töitä oli, mukava työpaikka, rahaa vaikka kuinka. Nyt yritän venyttää 15 euroa riittämään viikoksi. Ihan ei aina onnistu, varsinkin jos haluan askin tupakkia ja pullon punaviiniä. Sellaiset hyveet onneksi eivät ole viikottaisia, joten aivan kauhean sekaisin ne eivät minun budjettiani pistä.

Tämä köyhyys innoitti minua taas kirjoittamaan. Samanlaista elämää minä rahankin kanssa elän, mutta kun ei ole rahaa, niin sitä tulee ajateltua koko ajan. Ja kun ajatukset pyörivät muutamien eurojen ympärillä, tajuaa että on tehtävä jotain sijaistoimintaa. On huomattavasti järkevämpää vaikkapa neuloa ja valokuvata (ja tehdä sitä gradua) kuin miettiä että miksi ihmeessä ostin sen jäätelöpaketin, kun ilmankin olisi pärjännyt ja että miksi sipulin hinta on noussut kahden vuoden aikana ainakin viidellä sentillä/sipuli.

Kirjat onneksi pitävät turhat ja tyhmät ajatukset poissa. Vanhat tyttökirjat ovat yhä se ykköskirjaharrastukseni. Rakkauteni historiaan on vain syventynyt. Erityisen innostunut olen Suomen historiasta suunnilleen vuosina 1850-1950. Myös ensimmäisen maailmansodan jälkeinen aika on alkanut kiehtoa, kiitos Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogian. (Ja nyt en puhu elokuvista, vaan kirjoista) En olisi vielä yläasteella uskonut, että Lapuan liike voi olla niin perin jännittävä.

Blogini nimi voisi olle myös Iloisesti Ilman. Tulen käsittelemään jatkossakin köyhyyden iloja: kuinka voi pärjätä vaikkapa satasella kuussa? Voinko onnistua siinä? Mitä ilmaisia iloja köyhä voi keksiä?

 

Kesän valokuvaussatoa erään autiotalon pihalta

Jätä kommentti

Kategoria(t): kesä, kirjat, raha, valokuvaus, yleistä pohdintaa

Lapsuus vs. aikuisuus

Olen taas viettänyt muutaman päivän kotiseudullani, lapsuusmaisemissa. Olen toki vieraillut täällä tänä kesänä tavallista enemmän, mutta tämä kerta on jotenkin erilainen. Täällä ei ole tällä kertaa muita sisaruksia, ei ystäviä, äiti ja isäkin ovat jo päivät töissä.

Eilen kävin mummolassa poimimassa vadelmia. Sielläkin oli hiljaista. Mummi ja ukki kuolivat tämän vuoden alkupuolella, mutta mummola on vielä suvun hallussa ja se ainakin toistaiseksi on jonkinlainen yhteinen kesänviettopaikka. Siellä on mansikoita, vadelmia, tyrniä, omenoita… Hyvät mustikkapaikatkin ihan lähellä. Istuin yksin rantasaunan portailla, katselin järvelle ja ajattelin omiani. Jotenkin tunsin, että lapsuus on kai sitten kokonaan loppu, että kohta alkaa syys ja opinnot jatkuu  ja töitäkin pitäisi tehdä. Tämä kesä taisi olla viimeinen, jolloin sain vielä olla lapsi.

Lapsuuden ja aikuisuuden raja on aika häilyvä. Helsingissä elämäni on oikeata aikuisen itsenäistä elämää, maksan laskut, käyn itse kaupassa, järjestän asiani itse. Mutta kun tulen käymään kotona… ”äiti, miks meillä ei oo mitään hyvää?”, ”äiti, käy kaupassa…”  Tuohon hermostuu itsekin jo kahdessa päivässä.

Ennen olin sitä mieltä, että lapsena on niin kovin paljon hauskempaa ja helpompaa. No, joissain asioissa ehkä kyllä. Moni asia on kuitenkin aikuisena huomattavasti kiinnostavampaa. Pullansyönti on tästä hyvä esimerkki. Ihan pienenä lapsena olin niin tyhmä, että söin voisilmäpullasta sen herkullisen sokerivoimössön ensiksi, ja sitten se loppuosa (eli varsinainen pulla) maistui ihan tyhmältä. Hieman vanhempana tajusin fiksuna tyttönä syödä ekaksi sen pullaosion ja jätin voisilmän viimeiseksi. Vaan näin aikuisena voi oikeasti tehdä niin, että syö sen keskiosan ja heittää loput roskiin!! Kokeilin sitä muutama vuosi sitten mummon syntymäpäivillä eikä kukaan torunut, äitikin vain hieman hymähti ja nauroi. Lapsena tällainen ei olisi tullut kysymykseenkään. No, tätä tekniikkaa en ole harrastanut kuin sen yhden kerran, mutta tulipahan testattua. Aikuisena voi myös syödä keksiä ja jäätelöä aamupalaksi ilman että kukaan kieltää (vatsanväänteitä siitä vain saa, joten kehoitan varovaisuuteen).

Yksi asia kuitenkin on, jota aikuisena ei voi tehdä niin hyvin kuin lapsena: sängyllä hyppiminen. Äiti aina kielsi pomppimasta, mutta pompittiin kuitenkin salaa. Kun muutin omaan kotiin, ajattelin jatkaa harrastusta hyvällä omallatunnolla ja riemumielin. Vaan kuinkas kävikään! Olin liian iso ja sängyn pohjarimat irtosivat ikävällä tavalla. Mitä tästä opimme? Antakaa lasten hyppiä sängyllä niin kauan, kun he ovat vielä pieniä ja kevyitä. Ei sitten isona tarvitse yrittää ja rikkoa huonekaluja.

Lapsena muuten marjojen poiminta oli todella rasittavaa ja inhottavaa puuhaa. Nykyään se maistuu oikein mukavalta. Yksi suuri miellyttävyyden lisääjä on äänikirjat ja mp3-soitin. Kas tässä vinkki: käy etsimässä linkeistäni LibriVoxin nettisivut. Sieltä löytyy ilmaisia englanninkielisiä äänikirjoja, kuten Montgomeryä, Burnettia, Austenia ja muita vanhoja klassikoita. Äänikirjat on vapaaehtoisten lukemia, pääosin varsin laadukkaita. Muutamia ärsyttävyyksiä löytyy, kuten se, että jotkut kirjat on monen eri ihmisen lukemia, ja lukuääni vaihtuu eri kappaleissa. Tällä tavoin pääsen nauttimaan lapsuuden ihanista kirjoista, harjoittamaan englanninkielen taitoani ja marjanpoiminta sekä muu yksitoikkoinen puuha sujuu paljon helpommin. Näin aikuisena sitä vaan osaa tehdä olonsa mukavammaksi, ja nykyisin on siihen paremmat välineetkin.

Musiikkityttö

musiikkityttö

Jätä kommentti

Kategoria(t): kesä, Lapsuus, yleistä pohdintaa

Kesämuistoja

Olen pitkin päivää miettinyt kuluvaa kesää. Koulut aukaisevat ovensa pian, sen myötä itselläkin alkavat työt (ja opinnot). Tulin siihen tulokseen, että huolimatta köyhyydestä ja sen aiheuttamista rajoituksista tämä kesä on ollut erinomainen, paras moneen vuoteen. Olen istuttanut metsää, leikannut mummolan loppumatonta nurmikenttää, pinonnut halkoja, suorittanut pystykarsintaa, ihmetellyt ja ihaillut suomalaista metsämaisemaa, kuvannut kukkasia, kierrellyt kaupungissa ja maalla, tavannut sukulaisia ja ystäviä, lukenut kirjoja, silittänyt kissoja, rakentanut nuotiopaikan ja vetänyt soutuvenettä ylös koskea pitkin. Kaikki tämä ihanuus vain siksi, ettei minulla ole ollut töitä.

 

Suopursu kukkii

Suopursu kukkii

Ensimmäinen lumpeenkukka mökkirannassa moneen vuoteen

Ensimmäinen lumpeenkukka mökkirannassa moneen vuoteen

 

 

Kävimme myös kahviloissa: seuraavaksi kaksi kauneinta. Toinen niistä sijaitsee Seurasaaren kupeessa, en muista sen nimeä. Puutarha oli ihanasti villiintynyt (joko tarkoituksella tahi sitten johtuen omistajan laiskuudesta…) ja sisustus kuin unelma. Paikka houkutteli jäämään… Mutta! Hinnat olivat käsittämättömiä. Kupillinen kahvia maksoi neljä euroa. Kuopiolainen Kahvila Kaneli oli myöskin mitä ihastuttavin paikka, persoonallinen ja kodikas. Hinnat olivat kohtuulliset ja kuvassa olevalla sohvalla olisi voinut istua koko päivän. 

Kaunis kahvila Seurasaaren seudulla

Kaunis kahvila Seurasaaren seudulla

Ihana kahvila Kaneli Kuopiossa

Ihana kahvila Kaneli Kuopiossa

 

Heinäkuussa vierailimme Outokummussa veljen asioilla. Samalla piipahdettiin kaivosmuseossa, mikä oli kieltämättä erikoinen ja kiinnostava paikka. Hienoimpia olivat ehdottomasti vanhat koneet: vanha industriaalimaisema kiehtoo suuresti. Kiivettiin myös kaivostorniin: maisemat oli upeita.

 

Kauhistuttava konehirviö

Kauhistuttava konehirviö

 

Onneksi kesä jatkuu vielä hetken: lauantaina ovat vuorossa puutarhajuhlat Puu-Vallilassa. Luvassa on myös odotettuja vieraita, monia jännittäviä backgammon-pelejä, pyöräretkiä, valokuvausseikkailuja ja uuden hameen ompelua.

Jätä kommentti

Kategoria(t): kesä, valokuvaus