Kuukausittainen arkisto:elokuu 2009

Kauniita kansia, osa 2

 

Viime viikko oli raskas. On aina mielenkiintoista aloittaa uusi työ, mutta se vie myös voimia uskomattoman paljon. Uusia ihmisiä, uudet tilat, toiset tavat… Ja se teinien aiheuttama meteli! Illalla sitä ei sitten jaksakaan muuta kuin lojua sohvalla ja lukea jotain erittäin kevyttä kirjaa. Saa nähdä tuleeko opinnoista mitään. 

Selailin taas ajankulukseni kirjahyllyä ja löysin taas muutaman kirjan, joissa on erikoisen hienot kannet. Kaksi niistä on tämän kesän ostoksia, kaksi muuta vanhempia. Otavan Tyttöjen kirjasto -sarja vain jatkuu… Omistan muuten ne kaikki, niitä on yhteensä noin sata. Keräämisessä meni noin kuusi vuotta. Tämä kansi on erityisen viehättävä, kirja on muutenkin hauska vaikkakaan ei mieleenjäävä.

 

Eri kiva tyttö

Harriet Clayhills: Eri kiva tyttö

 

Pidän paljon myös Margit Ravnin kirjoista. Ylipäänsä pohjoismaiset 20-30-luvuilla kirjoitetut kevyet romaanit ovat varsin hyviä. Muita suosikkejani tässä sarjassa ovat Gunnar Widegren ja Sigrid Boo. Myös kannet ovat näissä useimmiten onnistuneita.

 

Me virkatytöt

Margit Ravn: Me virkatytöt

 

Seuraavasta kirjasta en tiedäkään paljon mitään: se on niitä harvoja kirjoja, joita olen ostanut melkein pelkästään kannen perusteella (tai oikeastaan selkämyksen, sen näin ensimmäisenä ja ihastuin). Toki takakansikin lupaili hyvää, joten uskon että ostoksestani on muutakin kuin esteettistä iloa. 

 

Guy de Maupassant: Mont-Oriolin kylpylä

Guy de Maupassant: Mont-Oriolin kylpylä

 

Viimeiseksi laitan tähän lapsuuteni suosikin, Laura Sointeen satukirjan. Ihailin tätä jo silloin, kun en vielä osannut lukea. Muistaakseni en antanut äidin myöskään lukea tätä ääneen, koska kuvat olivat niin pelottavia, etten halunnut kuulla tarinoita. Hieman myöhemmin kyllä ihastuin myös itse satuihin, vaikka ne olivatkin kovin synkkiä. 

 

Laura Soinne: Satuja

Laura Soinne: Satuja

 

Hän näki pöydällä pienen tuikkulampun. Sen vieressä olis suuri valkoinen pääkallo.

Hän näki pöydällä pienen tuikkulampun. Sen vieressä oli suuri valkoinen pääkallo.

Mainokset

1 kommentti

Kategoria(t): kirjat, kirpputorilöytöjä, taide

Rikkaudesta

Nopeastipa tilanteet muuttuvat. Vielä torstaina olin köyhistä köyhin, odottaen koulujen alkua ja mahdollisia sijaisuuksia. Tarvittiin vain erään tuttavan statusmerkintä facebookissa, nopea yhteydenotto, puhelu, vararehtorin tapaaminen ja hups! seuraavana päivänä varmistui seitsemän viikon pituinen sijaisuus eräässä helsinkiläisessä koulussa. On ihana aloittaa syksy jollain varmalla ja pysyvällä asialla: ei epämääräisiä hajanaisia tenttiinlukuja, sijaisuuksia silloin tällöin, vaan tietty tehtävä, aikataulutetut päivät ja paljon mukavaa tekemistä. Ja tämähän tietysti kuulostaa aivan erilaiselta kuin jokin aika sitten kirjoittamani juttu Köyhyydestä…

Palkka on hyvä, itseasiassa epäpätevän opettajan palkka. Sen voi jokainen googlata, jos välttämättä haluaa tietää. Summa on niin suuri, etten ole koskaan tienannut niin hyvin. Perjantaina, kun palasin koululta, kiertelin vaate- ja sisustusliikkeissä ihmetellen ihania tavaroita joita voisin ostaa. Indiskassa oli vaikka mitä mukavaa, samoin Bijou Brigittessä ja Suomalaisessa Kirjakaupassa. Akateemiseen en ole vielä uskaltautunut… No, toki olen kuumeisesti pohtinut myös uutta tehtävääni. Pitää miettiä ja suunnitella, onneksi ensi viikko on vielä aika löysä ja maanantaikin vietetään vain opettajien kesken, suunnitellen ja syöden hyvin. Vaan olen myös miettinyt pääni puhki, mitä kaikkea voin ostaa, kun saan ensimmäisen palkkani. Kaikenlaista tulee mieleen, se ja se olisi ihanaa, tuohonkin olisi rahaa… Ilokseni ja tyydytyksekseni olen keksinyt ainoastaan yhden asian, jonka haluan. Olen suunnitellut sen hankkimista koko kesän, mutta 25 euroa kirjasta on ollut aivan liikaa budjetilleni. Kirja on ihana Sisko Ylimartimon kirjoittama Anna ja muut ystävämme. 

Anna ja muut ystävämmeYlimartimo kertoo kirjassaan Montgomeryn tyttökirjojen hahmoista, myös niistä vähemmän tunnetuista. Kirjassa käsitellään myös Prinssi Edwardin saarta ja sen luontoa, kulttuuria, ajankuvaa. Onneksi olen lukenut tänä kesänä Montgomeryn kirjoja englanniksi, juuri niitä, joita ei ole vielä suomennettu (vaikka ovathan Jane of Lantern Hill ja The Story Girl ilmestyneet suomeksikin, mutta niitä on vaikea löytää ja ne ovat kalliita). Marigoldin lumotun maailman sain äidiltä kesällä syntymäpäivälahjaksi, joten sen olen lukenut suomeksi. Jaksoin myös keskittyä englanninkieliseen tarinaan Patista, vaikka kesken kirjaa huomasin, että Ylimartimo on suomentanut myös sen, ja että kyseinen kirja ilmestyy nyt syksyllä. Olen myös suunnitellut Montgomeryn päiväkirjojen ja elämäkerran hankkimista, mutta niitä on vaikea löytää edes Amazonista kohtuuhintaisina.

Olen iloinen, että sain hyvän työn ja hyvää palkkaa siitä. Olen myös iloinen siitä, että ainoa asia, jonka todella haluan niillä rahoilla ostaa, on kirja. Sijaisuus ei kestä kovin kauaa, ja sitten on taas aikaa opiskella hiljalleen, vaellella ympäriinsä ja tutkia sisäpihoja. Voin myös kiertää kirpputoreilla ja kenties ostaakin jotain hauskaa, sellaista mikä ei ole ehdottoman tarpeellista. On ihana suunnitella kaikkea mitä voi hankkia, mutta ihanampi on kuitenkin huomata, ettei tarvitse ostaa mitään, ellei todella halua ja tarvitse.

1 kommentti

Kategoria(t): kirjat, raha, yleistä pohdintaa

Lapsuus vs. aikuisuus

Olen taas viettänyt muutaman päivän kotiseudullani, lapsuusmaisemissa. Olen toki vieraillut täällä tänä kesänä tavallista enemmän, mutta tämä kerta on jotenkin erilainen. Täällä ei ole tällä kertaa muita sisaruksia, ei ystäviä, äiti ja isäkin ovat jo päivät töissä.

Eilen kävin mummolassa poimimassa vadelmia. Sielläkin oli hiljaista. Mummi ja ukki kuolivat tämän vuoden alkupuolella, mutta mummola on vielä suvun hallussa ja se ainakin toistaiseksi on jonkinlainen yhteinen kesänviettopaikka. Siellä on mansikoita, vadelmia, tyrniä, omenoita… Hyvät mustikkapaikatkin ihan lähellä. Istuin yksin rantasaunan portailla, katselin järvelle ja ajattelin omiani. Jotenkin tunsin, että lapsuus on kai sitten kokonaan loppu, että kohta alkaa syys ja opinnot jatkuu  ja töitäkin pitäisi tehdä. Tämä kesä taisi olla viimeinen, jolloin sain vielä olla lapsi.

Lapsuuden ja aikuisuuden raja on aika häilyvä. Helsingissä elämäni on oikeata aikuisen itsenäistä elämää, maksan laskut, käyn itse kaupassa, järjestän asiani itse. Mutta kun tulen käymään kotona… ”äiti, miks meillä ei oo mitään hyvää?”, ”äiti, käy kaupassa…”  Tuohon hermostuu itsekin jo kahdessa päivässä.

Ennen olin sitä mieltä, että lapsena on niin kovin paljon hauskempaa ja helpompaa. No, joissain asioissa ehkä kyllä. Moni asia on kuitenkin aikuisena huomattavasti kiinnostavampaa. Pullansyönti on tästä hyvä esimerkki. Ihan pienenä lapsena olin niin tyhmä, että söin voisilmäpullasta sen herkullisen sokerivoimössön ensiksi, ja sitten se loppuosa (eli varsinainen pulla) maistui ihan tyhmältä. Hieman vanhempana tajusin fiksuna tyttönä syödä ekaksi sen pullaosion ja jätin voisilmän viimeiseksi. Vaan näin aikuisena voi oikeasti tehdä niin, että syö sen keskiosan ja heittää loput roskiin!! Kokeilin sitä muutama vuosi sitten mummon syntymäpäivillä eikä kukaan torunut, äitikin vain hieman hymähti ja nauroi. Lapsena tällainen ei olisi tullut kysymykseenkään. No, tätä tekniikkaa en ole harrastanut kuin sen yhden kerran, mutta tulipahan testattua. Aikuisena voi myös syödä keksiä ja jäätelöä aamupalaksi ilman että kukaan kieltää (vatsanväänteitä siitä vain saa, joten kehoitan varovaisuuteen).

Yksi asia kuitenkin on, jota aikuisena ei voi tehdä niin hyvin kuin lapsena: sängyllä hyppiminen. Äiti aina kielsi pomppimasta, mutta pompittiin kuitenkin salaa. Kun muutin omaan kotiin, ajattelin jatkaa harrastusta hyvällä omallatunnolla ja riemumielin. Vaan kuinkas kävikään! Olin liian iso ja sängyn pohjarimat irtosivat ikävällä tavalla. Mitä tästä opimme? Antakaa lasten hyppiä sängyllä niin kauan, kun he ovat vielä pieniä ja kevyitä. Ei sitten isona tarvitse yrittää ja rikkoa huonekaluja.

Lapsena muuten marjojen poiminta oli todella rasittavaa ja inhottavaa puuhaa. Nykyään se maistuu oikein mukavalta. Yksi suuri miellyttävyyden lisääjä on äänikirjat ja mp3-soitin. Kas tässä vinkki: käy etsimässä linkeistäni LibriVoxin nettisivut. Sieltä löytyy ilmaisia englanninkielisiä äänikirjoja, kuten Montgomeryä, Burnettia, Austenia ja muita vanhoja klassikoita. Äänikirjat on vapaaehtoisten lukemia, pääosin varsin laadukkaita. Muutamia ärsyttävyyksiä löytyy, kuten se, että jotkut kirjat on monen eri ihmisen lukemia, ja lukuääni vaihtuu eri kappaleissa. Tällä tavoin pääsen nauttimaan lapsuuden ihanista kirjoista, harjoittamaan englanninkielen taitoani ja marjanpoiminta sekä muu yksitoikkoinen puuha sujuu paljon helpommin. Näin aikuisena sitä vaan osaa tehdä olonsa mukavammaksi, ja nykyisin on siihen paremmat välineetkin.

Musiikkityttö

musiikkityttö

Jätä kommentti

Kategoria(t): kesä, Lapsuus, yleistä pohdintaa